tiistai 9. kesäkuuta 2015

6.6.2015

Heräsiimme Robinin biisiin ja se oli todella lujaa. Hampaiden pesu pitää tehdä aamulla ennen aamupalaa, ettei kiille lähde. Sit me syötiin muroja ja puuroa ja leipää.

Sen jälkeen oli aamuhommia ja jäätelön mukaan kerroimme aamun fiiliksiä. Sitten oli rentouttava aamuhieronta.

Aamusessiossa käsittelimme rakkautta ja tehtiin aiheeseen liittyviä tehtäviä. Sitten oli lounas ja ruokana oli riistapaistia ja perunaa. Meidän ryhmä siivosi ryhmätoimena. Sit meillä oli vähän aikaa vapaa-aikaa.

Sitten oli halikoulu ja sporttivartti. Sporttivartissa oli tanssittiin Gangnamstylen tahtiin. Sitten oli kujajuoksu, niin kuin Myyrmäessä sanotaan. Sitten oli Jounin esterata, jossa revähtää ahteri. Sitten oli futista ja päiväkaffe, jossa oli mangorahkaa.

Sitten oli toinen sessio, missä oli rakkausboksin kysymyksiä ja sitä käsiteltiin koko loppupäivä, niin että jumiskin jäi välistä. Alussa esittelimme myös sukupuolittain unelma tyttö- ja poikaystävät.

Päivälliseksi oli kanakeittoa ja sitten saunottiin. Saunojen jälkeen oli iltaohjelma, joka alotettiin ulkoota hurahurahäillä ja ravintolaillalla. Se jatkui sisällä isosten esityksillä ja yhteislaululla. Leikkejä oli "minä rakastan sinua" ja "aragazonga".

Iltaohjelman jälkeen oli hartaus, jossa Jouni esitti oman kappaleensa, joka oli tosi hyvä.

Iltahartauden jälkeen saatiin jäädä katsomaan jalkopallo-ottelua, joka oli osalle pettymyksen täyteinen. Saatiin poikkeusluvalla syödä alhaalla ja Jouni keräsi meiltä astiat pois.

YHTENÄISET SPORTTAAJAT




lauantai 6. kesäkuuta 2015

5.6.2015

Heräsimme ihanaan isosten järjestämään aamuherätykseen. Aamupalalla oli hyvää ruokaa. Sitten oli Jounin aamurentoutus, jossa oltiin kalanruodossa ja sitten oli hierontaa.

Sit meillä oli sessio, jossa luettiin raamattua ja käytiin rasteja läpi, jossa oli erilaisia kysymyksiä. Aiheena oli lähimmäisen rakkaus.

Sit oli lounaaksi makkarasoppaa ja se oli todella hyvää. Sitten oli vähän vapaa-aikaa ja ryhmätyöt. Meidän ryhmä teki suntion hommat.

Tämän jälkeen oli sporttivartti, jossa Anni ja Ella vetivät käsijumppaa. Sen jälkeen sai jäädä pelaamaan jalkapalloa. Sporttivartti oli kiva. Sporttivartin jälkeen oli päiväkahvit, jossa oli tarjolla raparperipiirakkaa. Gluteenittomalle oli tarjolla tiikerikakkua, joka oli hyvää eikä pakasteesta otettu.

Päiväsessiossa meillä oli muutaman minuutin vapaa-aika ja sessio, jossa käytiin läpi pyhää henkeä. Juteltiin pyhästä hengestä, kuvailtiin millanen se olisi ja kirjotettiin vihkoon muistiinpanoja.

Jumiksen aiheena oli tänään helluntai.

Meillä aina ennen kun mennään syömään ohjaajat tai isoset kysyy ruokakysymyksen ja lähimmäs oikeeta vastausta arvanneet pääsee ensimmäisenä syömään. Päivällisenä oli chili con carnea.

Päivällisen jälkeen oli mahdollisuus lähteä käymään lähistöllä olevalla partiomajalla. Sen jälkeen pelasimme isosryhmissä peliä "The Game". Siinä pelissä juostiin rastien perässä ja etsittiin tehtäviä. Rasti numero 14 oli todella vaikea löytää. The pelin jälkeen sai käydä uimassa, koska oli tosi kuuma ja osa chillaili sisällä.

Uimisen jälkeen oli ilta-ohjelma. Piirileikittiin, laulettiin ja katottiin isosten näytelmiä. Antti oli fifin kanssa mekko päällä. Ja Fifi oli käsilaukku, joka oli koira.

Sitten oli iltapala, postin jako ja iltaharde.

 SKI-IHMISET

perjantai 5. kesäkuuta 2015

4.6.2015

Aamulla herättin kovaan musiikkin.

Aamupalalta siirryimme parihierontaan. Siitä alkoi suoraan sessio jossa käsiteltiin Jeesusta ja hänen tekojaan. Sen jälkeen meillä oli Jeesusta koskevia rasteja. Yksi niistä oli mustekkalahieronta. Kirjotettiin aika paljon Jeesuksesta.

Puolenpäivän aikaan syötiin lounas. Lounaaksi oli kalakeittoa, jee. Lounaan jälkeen oli ryhmätyöt ja me koristelimme alttarin (Otto ja Reko).

Päivä jatkui sporttivartilla, jossa pelattiin jalkapalloa. Jee! Sporttivartin jälkeen tulimme syömään banaanikakkua ja juomaan kahvia.

Sen jälkeen alkoi toinen sessio jonka alkuun oli Pokemon-halikoulu. Siellä harjoiteltiin kaksi uutta halia. Halikoulun jälkeen meille annettiin tehtäväksi tehdä näytelmä Jeesuksen viimeisistä päivistä. Se meni hyvin ja me Neatiiviset oltiin ylivoimaisesti parhaita.

Kun kaikki olivat näytelleet, siitä siirryttiin Jumalanpalvelukseen, jonka aiheena oli pääsiäinen.

Päivälliseksi oli kinkkukiusausta. Safkattiin, sit tytöt meni saunaan ja oli paljon vapaa-aikaa. Eka oli tyttöjen sauna ja sit oli poikien saunavuoro.

Sit oli iltaohjelma, jossa Antti oli ihan alasti. Iltaohjelmassa oli hyviä sketsejä. Nohehheh.

Illalla oli vielä iltapala ja saimme postin.

Iltahartauden jälkeen isot ja ohjaajat lauloivat meille vielä iltalaulun ja sitten käytiin nukkumaan.

torstai 4. kesäkuuta 2015

3.6.2015

Aamulla heräsimme väsyneinä ja oli vähän sateista. Aamuhetki oli kiva, aloitimme parihieronnalla. Meillä oli fiiliskierros lelujen avulla.

Käsittelimme kärsimystä, syntiä ja kuolemaa aiheena ensimmäisessä sessiossa. Jussin kanssa naputtelimme päitä. Sitten lauloimme piirissä. Sen jälkeen meillä oli pokemon teemainen halikoulu. Halikoulu oli kiva.

Sen jälkeen söimme kebukastiketta. Lounaan jälkeen ryhmämme Team Jolo piirsi alttaritaulun aiheesta viimeinen ateria.

Sporttivartti siiryi, joten iltapäivällä oli mukavasti vapaa-aikaa. Heittelimme tikkaa, pelailimme ja soutelimme.

Vapaa-ajan jälkeen meillä oli sporttivartti ja englantilainen tee-hetki. Leikimme sporttivartissa polttopalloa ja peiliä.

Iltapäivällä kävimme läpi kymmentä käskyä Jounin kanssa. Siihen kuului kymmenen käskyä - tietovisa.

Sitten oli Jumalanpalvelus, jota olimme valmistelleet aiemmin ryhmissä.

Söimme päivällisen ja siellä oli kalkkunapastaa.

Vapaa-ajalla pelailtiin ulkona ja uitiin. Tämän jälkeen alkoikin iltaohjelma. Iltaohjelmassa meillä oli laululeikkejä, isosten esityksiä ja selkäänpiirtämisleikki.

Sitten oli iltapala. Ja sen jälkeen käytiin suihkussa, pestiin hampaat ja laitettiin kaikki valmiiksi nukkumaanmenoa varten. Ennen pehkuihin painumista, vietimme kuitenkin vielä hartauden, joka oli kiva ja rauhoittava.

TEAM JOLO

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

2.6.2015

Aamupala oli ihan hyvää tarjolla oli muroja, leipää, jugurttia, kahvia ja mehua.

Aamupalan jälkeen meillä alkoi sessio ja opeteltiin käyttämään raamattua. Puhuimme raamatusta ja luimme pätkiä siitä.

Lounaalla oli ruokana papukiusausta, mikä ei ollut niin hyvää kuin muut ruuat.

Lounaan jälkeen kaverimme olivat lähdössä veneilemään, mutta airot eivät sopineet veneeseen ja veneet olivat todella likaisia ja roskaisia. Autettiin heitä saamaan veneet kuntoon ja naurettiin rannalla kavereiden säädölle.

Tämän jälkeen meillä oli sporttivartti ulkona. Sporttivartissa meillä oli leikkeinä "kuka pelkää mustekkalaa" ja "maa, meri, laiva". Sporttivartin jälkeen keställe pystyi jäämään pelaamaan fudista isosten kanssa.

Siirryimme päiväkahveille ja siellä oli tarjolla hedelmäsalaattia ja kuivakakkua, joka maistui ihan tiikerikakulta. Ei siis tiedetä mitä se oli.

Sessiossa puhuttiin Jumalasta, vastattiin kysymyksiin ja piirrettiin Jumala. Jumalasta piirretyt kuvat olivat aika erilaisia.

Session jälkeen meillä oli jumis, missä meidän ryhmällä oli tehtävänä lukea pätkä raamattua. Jumiksen aikana myös lauloimme muutaman laulun. Koko jumiksen aiheena oli loppiainen.

Jumiksesta siirryimme päivälliselle ja ruokana oli pinaattikeittoa. Meidän mielestä se oli enemmänkin lientä.

Tämän jälkeen meillä oli paljon vapaa-aikaa ja saimme käydä saunassa tai muuten vaan olla kavereiden kanssa. Meidän mielestä saunassa oli kiva käydä ja se oli rentouttavaa. Sauna oli hienosti remontoitu ja sit käytiin uimassa ja se oli virkistävää.

Iltaohjelmassa oli huonoja sketsejä ja kiljunta rikkoi korvat. Osa kuitenkin tykkäsi leikeistä ja sketseistä.

Sit oli hiljasuus ja mentiin nukkumaan.


TRUE URHEILIJAT

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Maanantai 1.6.2015 saapuminen Korpirauhaan

Lähettiin kahen aikoihin bussilla kohti Korpirauhaa ja saavuttiin 14.57. Saapuessamme ilma oli synkkä ja satoi. Kokoonnuttiin takkahuoneeseen ja Kuningas Kassu tuli kertoo leirin pelisäännöt ja koska Riina on paras isonen, se sai Kassulta suklaapatukan. Kassu uhkasi tyhjentää meidän lammen, jos uimiseen ja veneilyyn liittyviä sääntöjä ei noudateta.

Sitten oli kahvitauko ja majotuttiin. Vapaa-aikaa tuntuisi olevan kovin vähän. Majoituksen yhteydessä oli hetki aikaa tutustua muihin.

Sit kaikki kokoontu takkahuoneeseen takas ja jaettiin pienryhmät. Meidän pienryhmän nimi on Lämpimänveden vesipedot ja siihen kuuluu: Ella A., Jalmari, Sofia, Antti H., Miska H. ja isosena toimii Riina. Sen jälkeen äänestettiin leirivihkon nimi, ehdotuksia oli mm. jeesusvihko, kissa, peruna, megisjonnen matkamuistot, ronin vohvelivihko, antti riskin og vihko, äikään enkelikirja, mutta äänestyksen voitti Stimmailijoiden Seikkailut, jeejee.

Tämän jälkeen pääsimme jälleen syömään päivällistä. Päivällisellä oli jauhelihakeittoa, omnomnom.

Päivällisen jälkeen pienryhmät kiersivät erilaisia rasteja. Oli aliasrasti kirkkoon liittyvillä asioilla, miinakenttäpeli, lentävä matto, yritettiin pelastaa vesipullo köysien avulla neliöstä jne. Jonka jälkeen mukavasti siirryttiin takaisin takkahuoneeseen, vaihteeks. Isoset lähti valmistelemaan iltaohjelmaa ja pikkuset kirjoittivat minä-monisteen ja tuunasi vihkoja.

Iltapalaksi oli leipää, hedelmiä (banaania!) ja jugurttia. Iltapalan jälkeen osa pikkusista meni heittämään tikkaa ja siellä tapahtui valitettavasti äksidentti. Eräs rippikoululainen sai tikan nilkaansa, mutta onneksi selvittiin ilman suurempaa häslinkiä.

Iltaohjelmassa kokoonnuttiin ruokalaan leikkimään, laulamaan ja katsomaan surkeita koomisia esitykisä, mm. pepsodent pelastaa reikiintymiseltä, ugaugalla oli kausikortti ja aluksi läpsittiin itseä eri ruumiinosiin ja laulettiin samalla virttä.

Sit piti mennä suihkuun, pestä hampaat ja laittaa ittensä iltakuntoon. Sen jälkeen isoset vei yksitellen mystiseen iltahartauteen. Tunnelma oli katossa ja volyymi lattiassa.

Sitten ei ollut enään vapaa-aikaa. Isoset lauloi iltalaulun ja sitten sanotiin hyvät yöt.
LÄMPIMÄNVEDEN VESIPEDOT